Kokemusta, vaan ei yhtään turhaa pokkurointia
Aloitimme viestinnän konsulttihommissa 15 vuotta sitten – ja jo silloin huomasimme, että molempien sydän sykkii asiakkaiden auttamiselle.
Vuosien varrella olemme saaneet auttaa kymmeniä ellei satoja erilaisia yrityksiä ja organisaatioita kommunikoimaan paremmin. Olemme saaneet oppia valtavasti aina lastenruuasta työmarkkinapolitiikkaan ja yrityskulttuurin rakentamisesta luoviin markkinointiviestinnän kampanjoihin.
Vuoden 2021 alusta päätimme kokeilla jotain uutta ja hyppäsimme itsenäisiksi yrittäjiksi. Ratkomme edelleen asiakkaidemme haasteita, mutta teemme sen paljon aiempaa mutkattomammin ja joustavammin – yksin ja yhdessä.
Kanssamme ei tarvitse kiemurrella, ja tykkäämme kohdata asiakkaamme työkavereina. Uskomme, että konsultin työstä pitää jäädä käteen muutakin kuin sivutolkulla powerpointteja. Haluamme tehdä sellaisia töitä, jotka kasvattavat asiakkaankin osaamista.
Saara Iivari
Saarasta piti tulla ensin etsivä, sitten toimittaja, mutta tulikin konsultti. Utelias luonne innostuu asiakkaansa asiasta, kuuntelee ja välittää. Sanoo kuitenkin melko suoraan, jos jossain ei ole järkeä.
Saara on viimeisten vuosien aikana tehnyt töitä laaja-alaisesti sekä kuluttajatuotteiden, B2B-yritysten että julkishallinnon organisaatioiden kanssa. On generalisti ja ylpeä siitä, eli suunnittelee, johtaa ja pistää kädet saveen.
Ikuisena heppatyttönä Saara viettää mahdollisimman ison osan vapaa-ajastaan ratsastustallilla tai ravikarkeloissa.
LinkedIn
Taru Tuominen
Taru on asiasta kuin asiasta kiinnostuva mutkaton tyyppi, joka kysyy ja kyseenalaistaa – taatusti aina asiakkaan parasta ajatellen.
Kaivaa aina esiin olennaisimman kysymyksen ja siihen vastaavan ajatuksen. Ideoi tuntuvia tekoja, pitää pallot ilmassa ja tarttuu kynään, kumiin, mikkiin tai vaikka ruuvimeisseliin – mikä milloinkin tarpeen on.
Viime aikoina innostunut erityisesti yrityskulttuurista, sisäisestä vuoropuhelusta ja ihmisten kommunikointikykyjen treenaamisesta. Vapaa-ajalla koettelee omia kykyjään kasvatustieteissä, mäyräkoirien narunjatkeena tai uimahallissa.