Palkkatöissä

Otin vastaan palkkatyön. Kyllä: kokopäiväisen palkkatyön, vaikka vastahan tässä hypättiin yrittäjäksi. Se muuten alkoi tällä viikolla ja olen siitä hurjan innoissani.

Päätöksessä ei sitten lopulta työn muoto juuri merkannut: työ nyt sattuu olemaan palkkatyö.  Se tuli vastaan nyt, joten siihen piti tarttua juuri nyt.

Muutos kuitenkin osoitti, että meillä on edelleen tarve pistää työ lokeroon.

Työelämän jäykät rakenteet istuvat tiukassa. Joko olet työntekijä tai yrittäjä. Jo konsulttihommissa tuntui kovin merkityksettömältä, maksetaanko työkorvaus verokortilla vai laskulla – kunhan työn muut ehdot ovat mieleen.

Ja kyllä: yrittäjyys vaatii erilaista epävarmuuden sietokykyä, eikä varmasti sovi kaikille. Eikä tarvitsekaan.

Ja kyllä: yrittäjyys tuo vapautta, jota palkkatyössä, vaikka ehdot olisivat millaiset, ei samalla lailla ole.

Jäykkä lokerointi voi kuitenkin pahimmillaan estää montaa ihmistä tekemästä itselleen mielekkäitä valintoja elämässään. Kun on se urakehityskin, jota miettiä.  

Hyppää
Paine tasaisesti etenevästä urasta voi pahimmillaan estää hyppäämästä tiukkojen kurvien, tasaiseen nousun, tasamaaloikkien tai hetkellisten sukellusten hurmaavaan virtaan, jossa työelämä ruokkisi uteliaisuutta monelta kantilta.

Kun perustin yritykseni alkuvuodesta, linjasin jo liiketoimintasuunnitelmassa, että idea on koostaa oma työ halutessaan hyvin erilaisista palasista. Perinteisistä asiakassuhteista, keikkatöistä, ehkäpä kokopäiväisistä pidemmistä sijaisuuksista tai ihan vaikka hevosenhoitajan hommista ulkomaisella ravitallilla.

Ihan samaan tapaan ajattelen uudesta työstäni: se on ajankohtainen, merkityksellinen ja uutta opettava – myös melko kokonaisvaltainen – mutta viis työsuhteen formaalista muodosta. Onhan tässä allekirjoittaneellakin heittämällä 30 vuotta aikaa paiskia monenlaisia hommia, joskin siinä ajassa työelämäkin muuttunee erilaista työtä enemmän mahdollistavaksi.

Ja vaikka toistaiseksi aikani viekin isosti hevosalan muutos, jää Whose Horse Is That Oy tottakai sivutoimekseni kiinnostavia projekteja varten. Sitäkin on moderni työelämä parhaimmillaan.  

Seuraava
Seuraava

Heinäkuussa ei laiteta tikkuakaan ristiin